Demarien kahdet kasvot
Sen lisäksi että kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd) yritti pari viikkoa sitten kaataa Nordenskiöldinkadun kevyen liikenteen sillan rakentamisen, hän antoi lisää esimerkkejä huonosta poliittisesta kulttuurista ja kaksinaamaisuudesta viime torstain lautakunnan kokouksessa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta oli muutamaa viikkoa aikaisemmin äänestyksen jälkeen palauttanut lausuntonsa kansalaisaloitteeseen keskustatunnelin rakentamatta jättämisestä.
Aänestystulos oli historiallinen, sillä demarien valtuustoryhmä oli tehnyt aikaisemmin päätöksen olla kannattamatta keskustatunnelia. Kaupunkisuunnittelulautakunnan enemmistö eli kaksi vihreää sekä yksi vasemmistoliittolainen, keskustalainen ja demari Tapani Salonen olivat siis sitä mieltä, että keskustatunnelin rakentaminen tulee kaupungille kestämättömän kalliiksi sen lisäksi, että se lisää kaupungin autoistumista ja esitti kaupunginhallitukselle hankkeesta luopumista.
Nyt kun kaupunkisuunnitteluvirasto toi lautakunnan käsittelyyn enemmistön esittämän lausunnon, kokouksesta oli poissa demarijäsen Salonen sekä myös hänen varajäsenensä Heta Välimäki. Puheenjohtaja Maija Anttila käytti poikkeuksellista tilannetta hyväkseen eikä hyväksynyt asian jättämistä pöydälle ja sai kokoomuksen tuella vastaesityksensä puheenjohtajan äänellään hyväksytyksi äänestyksen mennessä tasan 4 - 4.
Moderni kaupunkisuunnittelu vähentää henkilöautoilua, kehittää joukkoliikennettä ja rakentaa kaupunkia ihmisille turvalliseksi ja terveelliseksi. Maija Anttila elää menneessä maailmassa, hän edistää autoilua ja kestämätöntä elämäntapaa.
Mitä demarien “vihertyminen” ylipäätään tarkoittaa? Demariryhmässä taidetaan jakaa kahdet kortit, joista valitaan aina sopivimmat joilla pelata? Muussa tapauksessa demarien pitää erottaa Anttila kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajuudesta tai saattaa hänet muulla tavoin ruotuun. Minä en ainakaan voi luottaa demarilupauksiin enää mistään niin kauan kun Maija Anttila toimii lautakuntamme puheenjohtajana.
2 vastausta artikkeliin “Demarien kahdet kasvot”
Jätä vastaus
Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.
7. aprilta 2008 kello 8.44
[...] Tapausta ovat käsitelleet vihreistä blogeillaan ainakin Kimmo Helistö, <a href=”http://outialanko.blogspot.com/2008/04/demarit-kaivautuivat-keskustatunneliin.htmlOuti Alanko-Kahiluoto ja Tapio Laakso. Lisäksi HeVi teki asiasta kannarin. [...]
28. juneta 2008 kello 17.47
Minun on vaikea niellä sitä, että kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja on yhtäältä huolissaan siitä, että siltasaarelaisten mielipidettä ei oteta huomioon asuntolaiva- (ja HTY:n paviljonki-)hankkeissa, ja toisaalta pitää esimerkiksi Lääkärinkadun asuntojen vastustamista lulujen vallankäyttöä.
Hei, kamaan! Maija, ei siltarumpupolitikoinnissa ole mitään pahaa; siinä sen sijaan on, ettei avoimesti pysty myöntämään sitä, että haluaa ajaa eturyhmänsä asioita. Nyt kun demarit peräänkuuluttavat avoimuutta omien eturyhmien ja tukijoiden paljastamisessa, niin ehkä se olisi syytä aloittaa jo näissä kunnallisvaaleissa.