Yksi kävelykatu lisää
Tänään olisi mahdollista saada yksi kävelykatu lisää Helsinkiin. Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan valtuustoaloitetta jossa esitetään Yliopistonkadun muuttamista kävelykaduksi. Pari vuotta sitten Yliopistonkatu oli ison remontin takia autoliikenteeltä täysin pannassa eikä kukaan tuntunut valittelevan asiantilaa. Miksei Yliopistonkatu siis voisi olla aina kävelijöiden ja fillaristien valtakuntaa?
Asian voi sanoa monella tavalla, näin sen sanoo liikennesuunnitteluosasto:
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi vuonna 2000 liikennesuunnitelman, jonka mukaan Yliopistonkadusta tehdään ilmeeltään ja mitoitukseltaan kävelykadun tyyppinen katu, jolla kevyt
liikenne on pääliikennemuoto.
Aikamoista kapulaa.
Toinen peruste on myös hieno: Yliopistonkatua ei voida merkitä kävelykaduksi, koska kävelykadulla on liikennesääntöjen mukaan läpiajo kielletty.
Ei sallita sitten läpiajoa - yksinkertaista.
Mutta jotta asia ei olisi niin yksinkertainen, kaupunkisuunnittelulautakunnassa asiasta on äänestettävä. Aion esittää, että lautakunnan lausunto palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten että Yliopistonkatu muutetaan kävely- tai pihakaduksi. Pihakadulla se läpiajo voidaan sallia. Mielenkiintoista nähdä miten muut puolueet suhtautuvat kävelykeskustan laajenemiseen!
3 vastausta artikkeliin “Yksi kävelykatu lisää”
Jätä vastaus
Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.
16. octoberta 2008 kello 21.21
[...] koko juttu tarkemmin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenen Kimmo Helistön blogista, osa 1 ja osa [...]
17. octoberta 2008 kello 13.02
[...] kokoomus, sdp, vihreät, yksityisautoilu, yliopistonkatu Kimmo Helistö kertoo blogillaan eilisen tapahtumista kaupunkisuunnittelulautakunnassa: Tänään olisi mahdollista saada yksi [...]
28. juneta 2010 kello 20.06
Liikennesäännöt eivät suunnittelua estä, johan Mikonkadun ratikkarata kävelykadulla osoittaa väitteen vääräksi. Mille tontille tämä ratikka on menossa?