Kenen lauluja oikein laulan?
Keitä oikein edustan, kenen lauluja laulan, jos minut valitaan kansanedustajaksi eduskuntaan?
Kohtuullisen vaikea kysymys yksinkertaisesti vastattavaksi. En koe olevani perinteinen eturyhmäehdokas. Aivan varmasti edustan kaupunkilaisia ja helsinkiläisiä, mutta tuntuu myös järjettömältä laittaa ihmisiä vastakkain asuinpaikan perusteella. Voisin sanoa edustavani yhtä hyvin ahmaa, karhua, ilvestä ja sutta, miksen myös järvitaimenta tai jokirapua.
Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?
Eräs näkökulma voisi olla, että edustan vähemmistöjä, mutta ei sekään paljoa kerro. Samoin voisin vetää mutkat suoriksi ja kertoa edustavani mielummin köyhän asiaa kuin rikkaan. Rikkaat pitävät kyllä huolen asioistaan, mutta köyhällä ei vaan ole siihenkään varaa, aikaa tai tarpeeksi kovaa ääntä.
Haluaisin edustaa ihmisiä jotka ymmärtävät että elämä on liian iso pala ymmärtää ja selittää muutamalla uskonkappaleella tai ideologialla. Joitain avainsanoja voisi olla inhimillisyys ja solidaarisuus. Meissä kaikissa asuu itsekkyys, mutta haluaisin puhua erityisesti niiden puolesta, jotka eri syistä ovat heikommassa asemassa kuin minä itse. Taidan olla siis periaatteesta heikoimman puolella.
Ennen kaikkea olen kuitenkin äitimaan puolustaja ja soturi. Periaatteessa kaiken päätöksenteon takana pitää olla ymmärrys ympäristön ja koko maapallan tilasta, joka ei enää aikoihin ole ollut hyvä. Vasta sen jälkeen tulevat muut asiat.
Yksi vastaus artikkeliin “Kenen lauluja oikein laulan?”
Jätä vastaus
Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.
14. helmikuuta 2011 kello 20.59
“Ennen kaikkea olen kuitenkin äitimaan puolustaja ja soturi. Periaatteessa kaiken päätöksenteon takana pitää olla ymmärrys ympäristön ja koko maapallan tilasta, joka ei enää aikoihin ole ollut hyvä. Vasta sen jälkeen tulevat muut asiat”
Eiköhän Kimmo ole romanialaisten ja romanien asialla. Periaatteessa ei tiedä maapallan? tilasta mitään.