Olen itsenäinen ajattelija ja aktiivinen toimija. Omaan hyvän sosiaalisen silmän ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen kokenut neljännen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Ammatiltani olen saunayrittäjä ja tuottaja. Pyöritän Sauna Arlaa Kalliossa ja suunnittelen myös uutta yleistä saunaa Jätkäsaareen.

Minulle on tärkeää Helsingin aseman puolustaminen metropolialueella, Helsingin sosiaalinen tasapaino ja liberaali kaupunkikulttuuri.

Ei ole yhdentekevää kuka istuu valtuustossa, kaupunginhallituksessa tai sosiaalilautakunnassa. Kaupunginvaltuutetun harteilla makaa moni asia. Valtuustossa päätetään helsinkiläisestä arjesta. Kunnallisvaalit ovat demokratiamme tärkeimmät vaalit. Kaikki politiikka on paikallispolitiikkaa.

Valtuustossa ei tehdä vallankumousta, mutta pitkäjänteinen työ palkitaan. Olen vihreä, mutta en hakkaa päätäni keskuspuiston petäjään, vaan haen parhaita ratkaisuja yli puoluerajojen. Yksin on tylsää olla oikeassa, jos muut eivät kuuntele ehdotuksiasi. Kaupunginvaltuustossa on tärkeintä yhteistyö.

Helsinki on hyvä kaupunki, mutta moni asia myös mättää. Näemme maailmalla vapaampaa ja rikkaampaa kaupunkielämää, mutta meillä tuijotetaan mieluummin muotoseikkoihin kuin lopputulokseen. Helsinki on liian usein jäykkä, vanhoillinen ja säädelty. Terassit kiinni kymmeneltä ja sillä siisti.

Haluan jatkaa työskentelyä vapaamman ja elinvoimaisemman Helsingin puolesta, mutta päätös on sinun. Äänestä joka tapauksessa!

Helsingin kunnallispolitiikassa on monta ikiliikkujaa – eli sellaista asiaa, jotka eivät toteudu, vaikka mitä päätettäisiin. Eräs ikiliikkuja on asuntolaivat. Siis se, että niitä ei Helsingissä ole, vaikka juhlapuheissa ne toivotetaankin tervetulleiksi.

Muistan jo ensimmäiseltä valtuustokaudeltani vuosilta 1993 – 1996, kun Sari Näre teki aloitteen asuntolaivojen saamiseksi Helsinkiin. Byrokratia vastasi, että tervetuloa vaan – jahka asiaa ensin vähän selvitellään. Selvittelyjä tehtiin vuosikymmenen verran, kunnes vuonna 2005 kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltiin raporttia mahdollisista asuntolaivoille sopivista paikoista Helsingissä. Ensimmäisiksi paikoiksi sovittiin Kaisaniemen ranta ja Herttoniemen Kipparlahti.

Taas vierähti muutama vuosi, ja valtuustokausikin, kunnes viime vuonna kaupunginhallitus päätti, että Kaisaniemen rantaan ei asuntolaivoja tulekaan. Perusteluna oli kaavoittamisen vaatimien kunnostustöiden ja rakennettavan infrastruktuurin kalleus sekä naapuruston ennakkoluulot. Tosin samalla kaupunginhallitus yksimielisesti ohjeisti kaupunkisuunnitteluvirastoa nopealla aikataululla etsimään väliaikaisia satamapaikkoja asuntolaivoille, ennen kuin virallisia asuntolaiva-alueita saataisiin kaavoitettua.

Kaupunkisuunnitteluvirasto unohti muilta kiireiltään kaupunginhallituksen kehotuksen, kunnes puolitoista vuotta myöhemmin nostin asian taas kaupunginhallituksessa esiin. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä ja kaupunkisuunnitteluvirasto pahoittelivat asian unohtumista ja muutama viikko sitten asiaa vihdoin taas käsiteltiin. Nyt luvattiin, että Herttoniemen Kipparlahden asemakaava olisi pian kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltävänä. Kipparlahteen mahtuisi enintään kuusi asuntolaivaa.

Vastaus ei sellaisenaan kaupunginhallitusta tyydyttänyt ja taas se yksimielisesti kehotti kaavoittajaa selvittämään vuoden 2012 loppuun mennessä minne asuntolaivoille voidaan poikkeusluvilla osoittaa määräaikaisia sijoituspaikkoja, ennen kuin kaavoitettuja asuntolaiva-alueita valmistuu Helsinkiin.

Saa nähdä mitä kaavoittaja saa aikaiseksi. Itse löytäisin helposti paikat kymmenille asuntolaivoille kantakaupungin rannoilta, esimerkiksi Ruoholahdesta, Jätkäsaaresta, Hietalahdesta, Hernesaaresta, Katajanokalta, Hakaniemestä, Merihaasta, Kalasatamasta, Sompasaaresta tai Verkkosaaresta. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Asian ydin asuntolaivakysymyksessä on Helsingin pilkuntarkka tapa noudattaa asemakaavoituksen lainalaisuuksia ja normeja. Asuntolaivat katsotaan omakotitalojen tapaan asunnoiksi, joita ei voida sijoittaa minnekään ilman raskaasti toteutettavaa asemakaavaa. Kaavassa myös määritellään orjallisesti minkälainen laivan tulee olla, jotta se edes sopisi kaupunkikuvaan. Sen lisäksi asuntolaivoille pitää rakentaa parkkipaikat ja muu asumisen mahdollistava infrastruktuuri: viemäröinti, jätehuolto ja kaikki muut mahdolliset ja mahdottomat reunaehdot.

Kun nämä ehdot lasketaan yhteen, todetaan, että asuntolaivojen sijoittaminen Helsingin rannoille aiheuttaa niin paljon kustannuksia, ettei kellään ole varaa vaadittaviin toimenpiteisiin. Eikä asiaa helpota pätkääkään se, että Helsingin rannat ovat hallinnollisesti jaettu Helsingin Sataman, liikuntaviraston, kiinteistöviraston sekä rakennusviraston byrokraattien taakse, eikä millään näistä ole intressiä edistää laiva-asumista Helsingissä. Onneksi kaupunginhallitus määräsi kaupungin talous- ja suunnittelukeskusta koordinoimaan haluttomia virastoja asuntolaivakysymyksissä.

Asuntolaivat eivät tietenkään ole tärkein asia Helsingin agendalla, mutta ne ovat hyvä huono esimerkki asenteista, joihin Helsingin päätöksenteon kiemuroissa törmää. Virastohaamut tuntuvat todellakin olevan sitä mieltä, ettei ainakaan tule tehtyä virheitä, jos ei tee mitään. Miten ihmeessä tämä kaikki on mahdollista Tukholmassa tai kaikkialla muualla Euroopassa, jossa on merenrantaa, mutta ei meillä – kaupungissa, joka sanoo olevansa Itämeren tytär?

Jokaisella meistä on oikeus omaan, yksilölliseen, erilaiseen ja vapaaseen elämään.

Onnellisuus on tärkeämpää kuin rikkaus. Elämänlaatu on muutakin kuin bruttokansantuote. Rakkaus, taide tai ympäristöarvot eivät kommunikoi kvartaalitalouden kielellä.

Uudet asiat syntyvät reuna-alueilla ja marginaalissa. Erilaisuus ja yksilöllisyys tuottavat vaihtoehtoisten elintapojen vaurautta.

Vain omiin valintoihin voi vaikuttaa. Käden jälki voi näkyä seinissä ja kesämökki voi olla fillarimatkan päässä. Yhteisöllisyys alkaa tervehtimällä naapuria. Muutos alkaa pienistä asioista.

Suomen kansa! Te tiedätte, että isänmaan kohtalo riippuu Teistä. Te ette lannistu vastoinkäymisistä. Te olette ennenkin yhdessä kestäneet kovia iskuja ja tulemme sen nytkin tekemään. Isänmaan tulevaisuus vaatii Teiltä uusia tekoja. Teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.

Taistelu olemassaolomme ja tulevaisuutemme puolesta jatkuu. Horjumaton keskinäinen luottamus ja kansakuntamme yksimielisyys on valtakuntamme vahvin turva. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille.

Uusi huomen kangastaa nyt yhä selkeämpänä edessämme antaen meille voimaa selviytyä nykyisestä myrskyisestä maailmasta kestävään rauhaan, vakauteen ja onnellisuuteen.

Kansamme, joka yksimielisemmin kuin koskaan ennen on kuluneena ankarana talvena käynyt vanhan taistelunsa kunnian ja isänmaan puolesta, osaa pitää henkisiä arvoja itse elämääkin kalliimpina. Tässä maassa asuu nyt kulttuurikansa, joka on maailmalle osoittanut, että sillä on oikeus elää omaa elämää.

Säilyköön kilvessämme aina kirkkaina sanat uskollisuus, kunnia ja toveruus. Uusi päivä on koittanut!

Progressiivinen verotus on kaiken a ja o. Kestävän kansantalouden perusta on sosiaalinen tasa-arvo. Köyhät ja heikot ensin. Perustulo voisi muuttaa nykyisen tukiviidakon turvaverkoksi.

Suomen tulevaisuuus ei ole savupiipputeollisuudessa vaan monialaisesti uudessa kulttuuri- ja palvelutuotannossa. Kaupunkikulttuuri synnyttää myös talouden uudet innovaatiot.

Työurien jatkamiseksi kannattaisi työviikko lyhentää nelipäiväiseksi tai työpäivä kuusituntiseksi. Työtä pitäisi jakaa useamman kesken niin myös työssä jaksaminen ja työhyvinvointi paranisi.

Yrittäjyyttä pitää tukea ja siihen pitää kouluttaa jo ammattiopintojen yhteydessä. Pienyritykset työllistävät jo nyt valtaosan suomalaisista.

Ydinvoimaa ei pidä rakentaa lisää. Energiaongelmiin on paljon yksinkertaisempi ratkaisu: energian säästö, uusiutuva energia, kestävä kulutus, pyöräily ja joukkoliikenne – kasvissyönnistä puhumattakaan.

Ja taas kerran – Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen pitää yhdistää. On kansantalouden haaskausta ylläpitää keinotekoista nelinapaista hallintorakennetta, jonka loputtoman kalliiksi tuleva seuraus on yhdyskuntarakenteen hajaantuminen.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen pitää yhdistää. Nykyinen jako on epätasa-arvoinen ja byrokraattinen.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat yhtä ja samaa elinpiiriä ja työssäkäynti- ja talousaluetta. Erilliset kaupungit ovat yksinkertaisesti este eheälle kaupunkisuunnittelulle. Asumisen, liikenteen ja maankäytön ratkaisut sekä työ- ja elinkeinopolitiikka pitää toteuttaa koko alueen näkökulmasta eikä vetää jääräpäisesti neljään eri suuntaan.

Helsingin seudun suurin ongelma on asumisen kalleus. Edullisia vuokra-asuntoja ei ole ja asunnon ostaminen edellyttää vuosikymmenten lainataakkaa. Helsinkiläisellä kuluu kohtuuttomasti rahaa asumiseen. Yhden-kaupungin-asuntopolitiikka varmistaisi riittävän ja järkevästi jakaantuneen asuntotuotannon Helsingin seudulle.

Kaupunkien yhdistyminen on ainutlaatuinen mahdollisuus asukasvaikuttamisen ja lähidemokratian vahvistumiselle. Miljoonan asukkaan suurkaupunki tarvitsee kaupunginosavaltuustot ja asukasfoorumit käsittelemään yhteisiä asioita. Yhdistyneessä kaupungissa asukkaan näkökulma voisi olla kaiken päätöksenteon lähtökohta.

Helsingin kehittyminen yhtenäiseksi kaupunkialueeksi ja merkittäväksi kansainväliseksi metropoliksi on tärkeää koko Suomelle. Eikä Helsinkikään ilman muuta Suomea pärjää. Kahtiajako muun Suomen ja Helsingin välillä on raukkamaista ja ajattelematonta.

EU, Venäjä ja NATO

Euroopan talousongelmista huolimatta – tai niiden takia – Suomen kannattaa olla jatkuvasti Euroopan unionin ytimessä. EU on Suomelle silta muuhun Eurooppaan ja siksi unionin jäsenyys on Suomen keskeisin ulkopoliittinen ankkuri.

Yhteistyö Pohjoismaiden ja Viron kanssa pitää olla jokapäiväistä arkea kun taas ulkopolitiikkamme ja diplomatiamme terävimmän kärjen pitää kohdistua YK:n arvovallan lisäämiseen ja aktiiviseen keskusteluun ilmastonmuutoksesta ja köyhyydestä. Venäjä on ulkopoliittisesti tärkein naapurimme, mutta meidän pitää toimia rehellisesti myös Venäjän sisäisten ongelmien edessä. Suomettumisen aika on ohi.

Nato-jäsenyytemme kannattaa toteuttaa vasta kun Venäjä on siihen valmis. Siihen asti itsenäinen puolustuspolitiikka ja Nato-yhteistyö on paras tae Suomelle Venäjän lähinaapurina. Tosin Martti Ahtisaaren usein toistama ajatus siitä, että Suomen pitää olla mukana kaikissa liittoumissa, joissa muutkin länsimaiset demokratiat ovat mukana, on ajatuksia herättävä.

Maahanmuutto ja transkulttuurisuus

Me suomalaiset pidämme itsestäänselvänä, että itse voimme matkustaa vapaasti minne haluamme. Eikö sitten muilla pitäisi olla samat mahdollisuudet tulla Suomeen töihin tai opiskelemaan? Väestörakenteemme eli yhä kasvava vanhustemme joukko myös edellyttää, että Suomeen pitää saada enemmän ihmisiä töitä tekemään.

Ulkomaalainen kotiutuu Suomeen vain oppiessaan suomea ja saadessaan työskennellä ja opiskella täällä. Maahanmuuttajia pitää saada Suomeen niin länsimaista kuin muualtakin. Transkulttuurisuus on voimavara ja erilaiset ihmisryhmät rikkaus. Heterogeeninen väestöpohja luo rikkaampaa elämää ja kulttuuria. Suomi on aina ollut kansainvälinen maa, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus on aina rikkaus.

Kehitysyhteistyö ja kansainvälinen kauppa

Kansainvälinen köyhyyden ja eriarvoistumisen vastainen työ on parasta rauhantyötä ja ympäristöpolitiikkaa.

Maailma on niin avoin, ettemme voi sulkea silmiä muiden maiden työoloilta tai ihmisoikeuskysymyksiltä. Kun käymme kansainvälistä kauppaa ja hyödynnämme globaalisti palveluita ja tuotteita, myös vastuu tuotannon eettisyydestä on meillä suomalaisilla kuluttajilla.

Kehitysyhteistyön sisältöä pitää reivata itsekkäästä kauppapolitiikasta erityisesti naisten ja lasten kouluttamiseen sekä aitoon yhteistyöhön ja kaupankäyntiin pienten yritysten ja yhteisöjen välillä.

Keitä oikein edustan, kenen lauluja laulan, jos minut valitaan kansanedustajaksi eduskuntaan?

Kohtuullisen vaikea kysymys yksinkertaisesti vastattavaksi. En koe olevani perinteinen eturyhmäehdokas. Aivan varmasti edustan kaupunkilaisia ja helsinkiläisiä, mutta tuntuu myös järjettömältä laittaa ihmisiä vastakkain asuinpaikan perusteella. Voisin sanoa edustavani yhtä hyvin ahmaa, karhua, ilvestä ja sutta, miksen myös järvitaimenta tai jokirapua.

Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?

Eräs näkökulma voisi olla, että edustan vähemmistöjä, mutta ei sekään paljoa kerro. Samoin voisin vetää mutkat suoriksi ja kertoa edustavani mielummin köyhän asiaa kuin rikkaan. Rikkaat pitävät kyllä huolen asioistaan, mutta köyhällä ei vaan ole siihenkään varaa, aikaa tai tarpeeksi kovaa ääntä.

Haluaisin edustaa ihmisiä jotka ymmärtävät että elämä on liian iso pala ymmärtää ja selittää muutamalla uskonkappaleella tai ideologialla. Joitain avainsanoja voisi olla inhimillisyys ja solidaarisuus. Meissä kaikissa asuu itsekkyys, mutta haluaisin puhua erityisesti niiden puolesta, jotka eri syistä ovat heikommassa asemassa kuin minä itse. Taidan olla siis periaatteesta heikoimman puolella.

Ennen kaikkea olen kuitenkin äitimaan puolustaja ja soturi. Periaatteessa kaiken päätöksenteon takana pitää olla ymmärrys ympäristön ja koko maapallan tilasta, joka ei enää aikoihin ole ollut hyvä. Vasta sen jälkeen tulevat muut asiat.

Helsingin ja Vantaan yhdistyminen keskusteluttaa ja myös arveluttaa monia. Eräs useimmin kuulemani peruste kaupunkien yhdistymistä vastaan on se, että kaupungista tulisi liian iso eikä paikallisdemokratialle jäisi enää tilaa – varsinkin jos Espoo kaapattaisiin hankkeeseen vielä mukaan. Ensikuulemalta perustelu kuulostaa hyvältä, mutta tarkemmin ajateltuna asia kääntyykin päälaelleen. Annas kun yritän selittää…

Ainakin Helsinki on kovin virkamiesvaltainen ja liian usein valtuustokin tuntuu vain kumileimasimelta päätöksille, jotka ovat tehty “jossain muualla”. Jos valtuutetuilla ei ole valtaa, ei asukkailla ole sitä senkään vertaan. Milloin Helsingissä on jotain asiaa kysytty todella kaupunkilaisilta? Asukastapaamiset erilaisten asioiden yhteydessä muodostuvat riitelytilaisuuksiksi asukkaiden ja virkamiesten välille – ja paikallispoliitikot luovivat jossain siinä välissä.

Paikallisdemokratian kannalta kaupunkien yhdistäminen on siis suuri mahdollisuus tilanteessa jossa paikallisdemokratiaa ei käytännössä nyt ole edes olemassa. Olisiko sitten kysymyksessä kaupunginosavaltuustot tai kansalaisfoorumit, joissa paikallisia suunnitelmia käsiteltaisiin, onkin sitten toinen luku tässä loputtomassa tarinassa.

HSY:n hallituksessa saimme perjantaina selvityksen, että Helsingin Vesi on varastoinut Pitkäkosken vedenpuhdistustamon alueella oleviin altaisiin vedenpuhdistuksessa syntyneitä sakka-aineksia, jotka Tshernobylin onnettomuuden vuoksi ovat radioaktiivisia. Radioaktiivinen aines on lähinnä cesium-137:ää, jonka puoliintumisaika 30 v. Tätä radioaktiivista sakkaa kerättiin altaisiin noin kymmenen kuukauden ajan elokuusta 86 toukokuuhun 87 asti.

Saamamme selvityksen perusteella radioaktiivisuus ei ole tällä hetkellä alueella oleskeleville haitallista eikä se eroa juurikaan normaalista taustasäteilystä.

Pitkäkosken vedenpuhdistamo sakka-altaineen sijaitsee ns. Kuninkaantammen alueella, jonne ollaan suunnittelemassa uutta asuinaluetta. Alueen osayleiskaava vahvistettiin kaupunginvaltuustossa vuonna 2008. Kun Kuninkaantammi rakennetaan osayleiskaavan mukaisesti, pitää alue puhdistaa radioaktiivisista maamassoista. Säteilevät jätemaat sijaitsevat suunnitellulla kaupunkipientaloalueella ja alueella olevassa vesialtaassa, joka on suunniteltu virkistyskäyttöön. Alueen puhdistaminen radioaktiivisista maa-aineksista tulee saamamme arvion mukaan maksamaan vähintään 1 – 3,4 miljoonaa euroa. Tarkkaa käsitystä asiasta virkamieskunnalla ei tiettävästi ole.

Ihmettelen kovasti miksei tästä asiasta ole kerrottu mitään kaupunkisuunnittelulautakunnalle tai kaupunginvaltuustolle, jotka hyväksyivät alueen osayleiskaavan vuonna 2008? Tuskinpa silloista kaupunginhallitustakaan on informoitu. Asia on merkittävä jo kaavataloudellisesti, sillä asumiseen kaavoitettavat tontit pitää puhdistaa tietenkin paremmin kuin muut alueet. Ennen kaikkea hämmästelen, miksei tästä radioaktiivisen maa-aineksen säilytyspaikasta ole kerrottu avoimesti jo silloin kun massojen säilyttämisestä lietealtaissa on päätetty. Kukahan moisen säilytyspäätöksen on aikoinaan tehnyt ja miksei siitä ole kerrottu vieläkään julkisuuteen?