Kunnallisvaali 2008
Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. (Kuntalaki 1§)
Viime eduskuntavaaleissa ohjelmani oli lyhyt ja ytimekäs:
MAAPALLO - Me kaikki tiedämme, että maapallo ei voi hyvin. Kaiken A ja O on planeettamme hyvinvointi. Meidän pitää tehdä rohkeita päätöksiä hyvän elämän puolesta.
VIHREÄ METROPOLI - Tehdään pääkaupungista vihreä metropoli, inhimillinen kaupunki ihmisille. Yhdistetään Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen.
KÖYHÄT - Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Miksemme pidä huolta köyhistä, sairaista ja syrjäytyneistä? Meillä on siihen varaa.
KULTTUURI on uuden luomista. Se on uutta ja vanhaa. Kulttuuri on elämänsuola.
Aika laveita ja ympäripyöreitä asioita mutta allekirjoitan ne edelleen. Ehkä ne kuitenkin kertovat jotain itsestäni ja arvoistani?
Olen kolmatta kautta kaupunginvaltuustossa. Olen oppinut sen, että ei ole mukavaa olla aina häviäjän puolella kun valtuustossa äänestetään. Olen tosin huomannut että nykyään kollegat sentään kuuntelevat vaikkeivät aina kannattaisikaan ehdotuksiani. Tuon keskusteluun asioita joista muut eivät huomaa tai edes halua puhua. Kaltaisiani ei ole valtuustosalissa liikaa. Asiat joista tänään puhun, ovat kymmenen vuoden kuluttua arkipäivää. Moni asia josta puhuin kymmenen vuotta sitten alkaa viimein toteutua.
Olen myös oppinut että vähemmistö ei päätä asioista - valtuustossa enemmistö määrää tahdin. On osattava tehdä yhteistyötä ja saatava enemmistö hyvien ehdotusten taakse.
Helsingissä ei ole kaikki hyvin. Kaupunkilainen ja kaupunki ei kohtaa eikä puhu samaa kieltä. Usein tuntuu että kaupunki ei ole kaupunkilaista varten. Kaupunkilainen on väärässä ja kaupunki oikeassa.
Ei riitä että Helsinki, Espoo ja Vantaa pitää yhdistää - samaan aikaan opetella todellista lähidemokratiaa. Asuminen on Helsingin ikuisuusongelma. Edelleenkin köyhät ja heikoimmat ovat toisen luokan kansalaisia. Mustalaiskerjäläiselle ei saisi antaa edes rahaa - ongelma pitää kuulemma hoitaa Romaniassa. Vanhat rakennukset puretaan uusien tieltä niin kuin täällä on aina tehty. Autoja on aina vaan liikaa. Yksinäisyys ja alkoholi tekevät tuhojaan.
Helsinki ei muutu paratiisiksi ikinä, mutta parempi kaupunki se voisi olla. Siihen tarvitaan meitä kaikkia: kaupunkilaisia, kaupungin koneistoa sekä yhteistä uskoa johonkin parempaan - ei sen kummempaan kuin hyvään arkiseen elämään. Olet tyhmä jos et äänestä.
Ilmottaudun elävän kaupunkikulttuurin äänenkannattajaksi.



