Minä
Olen syntynyt 4. 6. 1961 Helsingissä Pohjois-Haagassa. Aloitin opintieni Tolarin kansakoulussa ja kirjoitin ylioppilaaksi Pohjois-Haagan yhteiskoulusta. Koulun jälkeen työskentelin vuoden luokanopettajana Jakomäen ala-asteella ja aloitin opintoni Helsingin Yliopiston opettajainkoulutuslaitoksella. Sitä ennen suoritin asevelvollisuuteni Vekaranjärvellä Karjalan prikaatissa. Kieltäydyin saman tien tulleesta kertausharjoituskutsusta, joten en taida olla enää sotilasarvoltani korpraali.
Opintojeni aikana musiikkiharrastus muuttui myös ammatiksi. Olin aloittanut viulunsoiton pienenä poikana, mutta teini-iässä sain hommatuksi pitkään haaveena olleen tenorisaksofonin, jota pidin pitkään pääsoittimenani. Myös kitara ja mandoliini pysyvät käsissäni. Liityin Kadotetut-bändiin heti armeijan jälkeen ja olin mukana tässä punkin Piirpaukkeeksi kutsutussa bändissä vuoteen 86 asti. Soitan Kadotettujen kahdella ensimmäisellä albumilla. Kadotetut oli toinen korkeakouluni opettajankoulutuksen lisäksi. Julkaisin myös myös oman soololevyn v. 89.
Opiskeluni jäivät kesken v. 85, kun aloitin toimittajana vastaperustetussa Radio Cityssä. Radio City toimi tuolloin monitoimitalo Lepakossa ja ajauduin kolmeksi vuodeksi Elävän musiikin yhdistys ELMU ry:n puheenjohtajaksi. Olin vuosia myös Radio Cityn hallituksen jäsen. Lepakko oli kolmas korkeakouluni, josta voin kiittää ajautumistani Helsingin kunnallispolitiikkaan. Minut valittiin valtuustoon ensimmäisen kerran v. 93.
Turhauduin hetkeksi kunnallispolitiikan kiemuroihin ja keskityin 90-luvun lopulla musiikin, tapahtumien sekä elokuvien tuottamiseen Gnu Films Oy:ssä. Lepakossa syntyi myös Höyry-klubi, joka on edelleen toimiva, saunan ympärille keskittyvä tapahtuma, joka on vieraillut kotimaan tapahtumien lisäksi neljä kertaa New Yorkissa sekä useita kertoja mm. Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa.
Palasin Helsingin kunnallispolitiikkaan 2001 ja olen siitä lähtien ollut kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen.
Olen nyt yrittäjä ja Tuotantoyhtiö Kimmo Helistö Oy:n omistaja. Eräs keskeinen osa toimintaani on v. 1929 perustetun Sauna Arlan pyörittäminen. Olen myös nojapyöriä maahantuovan Sähköpyörä Oy:n hallituksen jäsen.
Polkupyörä on mielestäni maailman paras keksintö levysoittimen ohella. Charlie Chaplin ja John Lennon ovat suurimpia esikuviani.


