Kiinteistöremonttien lupaehdot

Valtuustoaloite taloudellisista pakotteista, jos kiinteistöremonttien yhteydessä ei toimita lupaehtojen mukaisesti

Helsingin kantakaupungissa toteutetaan paljon kiinteistöremontteja, joiden yhteydessä työmaa-alue katkaisee tyystin jalankulkukäytävän. Jalankulkijat pakotetaan tylysti kiertämään remonttipaikat vaarallisesti autotien kautta.

Esimerkiksi Fleminginkatu 6:n kohdalla jalankulku oli viime kesänä katkaistu moneksi päiväksi remontin takia juuri bussipysäkin kohdalla. Näin itse tilanteen, jossa vaivalloisesti kävelevä mummo joutui siirtymään ajoradalle ja samaan aikaan bussi 17 ohitti hänet hyvin vaarallisesti.

Useimmiten jalankulun katkaisu tapahtuu luvatta, mutta kaupungilla ei ole rakennusviraston tarkastajan mukaan käytännössä mitään mahdollisuuksia puuttua luvattomasti katkaistuihin jalankulkukäytäviin, koska kaupunki ei voi esittää remonttia tekeville yrityksille mitään taloudellisia pakotteita.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimiin, jotta remonttien lupaehtoihin lisättäisiin taloudellisia pakotteita, jos remonttiyritys ei järjestä työmaa-alueitaan lupaehtojen määräämällä tavalla.